EVAKKOINSTITUUTTI

KERTOMUKSET

Evakkokertomukset »
Nuorten kertomukset »
Tervetuloa, evakot »
Matkakertomukset »
Muut kertomukset  »

Klikkaa itsesi haluamaasi kertomusryhmään ja etsi sieltä kiinnostava kertomus.


Kertomuksia kirjoittajalta Nuoranne Heikki

TORASJOEN SAHA OY:N TOIMINTA
Lue artikkeli »


TulostaTulosta
E-mail Tilaa sähköpostitse
Forum Keskustele

Nuoranne Heikki Suojärvi
TORASJOEN SAHA OY:N TOIMINTA



MUISTELMIA TORASJOEN SAHA OSAKEYHTIÖN TOIMINNASTA JA TALVISODAN ALKUVAIHEISTA SUOJÄRVELLÄ v. 1939

Torasjoen Saha Osakeyhtiön toiminta oli lokakuun alkupäivinä vuonna 1939 Suojärven sahoilla normaalia toimintaa. Torasjoen saha kävi yhtä vuoroa. Toinen vuoro oli kesälomien takia elokuussa lopetettu.

Piitsjoen saha oli ollut käynnissä kahta vuoroa, mutta raaka-aineen puutteen vuoksi olivat työt sahalla elokuun lopulla keskeytyneet. Ainoastaan lautatarhalla lastaustyöt jatkuivat. Torasjoen sahalla ja lautatarhalla oli tehty paljon uudistustöitä, joten laitteet olivat hyvässä kunnossa. Asuntorakennuksia oli yhtiön ja yksityistenkin toimesta rakennettu ja kunnostettu, joten virkailijoilla ja työväestöllä oli tyydyttävät osittain hyvätkin asunto-olot.

Asioiden hoito oli vakiintunut normaaleihin uomiinsa ja yhtiä saavuttanut vakavaraisuuden. Jatkuva työskentely tuntui varmalta ja kaikilla työssä olevilla oli turvallisuuden tunne ja varmuus työpaikan jatkuvuudesta.

Suojärven sahojen isännäitsijänä toimi Heikki Nuoranne, Torasjoen sahan sahanhoitajana Onni E Forselius, lautatarhan hoitajana Vilho Kaijansinkko, konttorissa kirjanpitäjänä Vihtori Koskinen ja kassanhoitajana Viljo Mäki-Kerttula.

Piitsjoen sahalla oli sahanhoitajana Viljo Lainela, konttoristina Toivo Klaavu. Molempien laitosten konemestrina toimi Frans Elo. Työnjohtajina toimivat saha- ja metsäpuolella Nestori Koskinen, Lauri Santanen, Onni Yli-Pietilä, Niilo Saarinen, Kasperi Numminen, Heikki Kervinen ja Lauri Kaija.

Työväestön määrä oli sahojen käynnissä ollessa 130-150 henkeä. Talvisin oli Torasjoen Saha Osakeyhtiön metsätyämailla talvikuukausien ajan noin 500 miestä ja 150 hevosta. Kesällä hakkuusavotoissa ja uitoissa miesmäärät olivat noin 150 miestä. Talvisavotoihin lisätyövoimaa oli Suojärvelle saatava aika huomattavat määrät. Kurkijoen, Sortavalan mlk:n, Raudun ja useista muista pitäjistä oli vakinaisia savottamiehiä talviajan Suojärven savotoilla.

Hyvin hoidetut tyämaat, jäädytetyt tiet ja korkampi palkkataso varmistivat suurempienkin määrien varmat jokavuotiset hakkuut ja ajot.

Torasjoen Saha Osakeyhtiän laivaussatama oli Makslahti ja Uuras. Pääkonttori oli Helsingissä Bulevardi 34, toimitusjohtajana kokenut alan ammattimies Y. V. Hurstinen.

Syyskesällä vuonna 1939 oli Euroopassa nähtävissä sodan enteitä ja vaikutukset ulottuivat aina Suomeen saakka. Samaisena vuotena edettiin aikaan 6. päivään lokakuuta, jolloin Neuvostoliiton taholta esitettiin alueluovutuksia vaativia neuvotteluja. Allekirjoittanut oli Suojärven Suojeluskunnan Esikunnan jäsen ja määrätty Torasjoen kyläosaston päälliköksi.

Aikaisemmin oli kyläosastojen päälliköille jaettu suljettu Salainen-leimalla varmistettu kirjelähetys määräyksellä, että avattava vasta käskyn saatua. Tuolloin 6. päivän iltana klo 22.00 aikaan sain Suojeluskunnan Esikunnasta puhelinsoiton ja määräyksen kirjeen aukaisemisesta ja toimimisesta siinä annettujen ohjeiden mukaisesti.

Suojeluskuntalaisten oli heti käskyn saatuaan aseistettuna ilmoittauduttava Naistenjärven ja osa Lapinjärven rajavartioihin. Itselleni oli määräys Naistenjärven vartioon. Oli tuulinen syksyinen ilta ja tuntui jotenkin kolkolta jättää hyvästi perheelle ja lähteä pimeään yöhän,kun ei ollut minkäänlaista tietoa, olivatko vihollisen, siis Neuvostoliiton, joukot jossain jo aloittaneet sotatoimet.

Saavuttuamme vartioihin, voitiin rajan vartiointia siten huomattavasti vahvistaa ja tehostaa. Kaikkinaiset työt sahoilla ja koko pitäjän alueella pysähtyivät ja tuolloin, lokakuun 7. päivän aamuvarhaisella jaettiin kaikille reserviläisille kutsu kertausharjoituksiin eli YH-määräys. Sairaanhoitajana vaimoni sai määräyksen ilmoittautua välittämästi sotasairaalaan Värtsilässä. Noin viikon siellä oltuaan sairaala saatiin toimintakuntoon ja osa henkilökuntaa vapautettiin tai lomautettiin.

Mitään evakuointia eikä valmistelujakaan siviiliväestän osalta suoritettu. Osa perheitä matkusti kuka minnekin sukulaisiin tai tuttavien luokse. Meidänkin tyttäret 2- ja 4-vuotiaat lähetettiin kotiapulaisemme Lyylin hoivissa appivanhempien luokse Nivan asemalle.

Tuon lokakuun 6. päivän jälkeen rajoilla vartiointia tehostettiin. Sotilasyksiköitä saapui rajaseudulle ja aloitettiin varustelutyöt. Vihollisen lentotoiminta oli vilkasta ja rajan ylityslento tapahtui useasti. Näin elettiin lokakuu ja marraskuu.

Useat evakkoon lähteneet perheet palasivat koteihinsa. Marraskuun loppuviikolla määrättiin kaikki koulujen keskeytynyt toiminta aloitettavaksi.

Yleiseti uskottiin, että sotaa ei aloiteta, vaan neuvotteluteitse voidaan vaikeatkin asiat ratkaista. Torasjoellakin kaikki perheet asuivat rauhallisina kodeissaan. Meidänkin lapset tuotiin 24. päivä marraskuuta Nivalta kotiin Torasjoelle.

Pelastuslaitokselle tarvittiin Kannaksella suuria kelotukkeja ja minut komennettiin vartiolta lastauttamaan noita puutavaroita. Työvoimaksi saatiin toistakymmentä työvelvollista ja sahalla oli muutamia vanhempia miehiä töissä. Lastaustyö oli hankalaa kun tukit olivat jonkin verran jäätyneet lautoiksi, joista ne oli irrotettava. Näin lastaustyötä jatkettiin viikon päivät ja saatiin vinssillä lastatuksi muutama vaunulasti päivässä. Konemestari Elo ja koneenhoitaja Mikko Tuisku huolehtivat voimalaitoksella sähkön saannista.

Neuvottelut valtakuntien välillä jatkuivat ja marrask. 29. päivänä Neuvostoliittto irtisanoi hyäkkäämättömyyssopimuksen. Tilanne tuntui arveluttavalta. Rajalla Torasjoen sahan kohdalla ei näyttänyt olevan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Soitin illalla noin 22.00:n aikoihin Naistenjärvelle kaupanhoitaja Viktor Päppäselle ja hän kertoi Naistenjärven kohdalla Venäjän puolelta näkyvän huomattavan määrän nuotiotulia. Sanoin hänelle, että venäläiset yrittävät vain pelotella. Vähän levottomin mielin mentiin nukkumaan ja vaimoni ehdottikin, että jos mentäisiin Riuhtavaaraan Mämmien luokse yöksi, vaan pidin sinnekin menoa turhana hätäilynä.

Lastaustyöt aloitettiin klo 7.00 aamulla ja olin ajoissa ennen töiden aloittamista sahan edustalla olevalla lahdella, jossa tukkeja jäistä irroitettiin. Apunani oli myös mittamiehenä Sergei Jehkonen Kaitajärveltä.

Ollessani komennetuna vartiolta olin sotilaspuvussa. Saimme vinssin käyntiin ja lastaustyö oli meneillään, kun klo 7.15 ammuttiin Venäjän puolella kolme vihreää valorakettia. Välittämästi sen jälkeen kuului etelästä Naistenjärven suunnalta kova kivääri- ja konetuliaseitten ammunta. Lähdimme heti pois työmaalta. Kiireissäni sanoin Tuiskulle, että pane luukut kiinni, nyt lähdetään. Matkaa asunnolleni oli n. 250 m ja pitkältä se matka tuntui.

Ajatuksena oli, että näinkö koko prhe tuhoutuu vihollisen tulitukseen. Sama tulitus jatkui taukoamatta ja käsitin, että vihollinen on ylittänyt joen Ruotsinkarin kohdalta, joka oli n. 1 km Torasjoelta etelään.

Ensi toteamus oli, että ainoa turvallinen pakotie on 4 km:n pituinen metsäpolku Kaitajärven sillan luokse ja siitä edelleen maanteitse Moisenvaaran suuntaan. Jälkeenpäin saatujen tietojen perusteella on selvinnyt, että venäläisiä oli saapunut illalla Naistenjärven rannalle jalkaväkirykmentti 364 ja kenttätykistörykmentti 354 sekä lisäksi pioneeriosastoja.

Järven jää oli miehen kantavaa, joten kapean järven ylitys sujui nopeasti. Rajan ylityksen riemussa kiväärien ja tuliaseitten räiske oli valtava. Siviili-ihmiset yrittivät paeta, kuitenkin heistä kolme lastausmiestä ja kaupanhoitaja Viktor Päppänen ja 11- vuotias Anja-niminen tytär saivat surmansa aivan sodan alkuminuuteilla.

Vankeina olleita suomalaisia oli myöhemmin komennettu hautaamaan heidän ruumiinsa vartion takana olevaan hiekkakuoppaan. Päppäsetkin saivat surmansa aivan kotipihallaan. Useat perheet pääsivät nopeasti lähtemään pakomatkalle, mutta lapsirikkaitten perheitten oli äidin avustamana mahdottomuus selviytyä pakotielle. Toiset käsittivät, että myöhemminkin lähtö on mahdollinen ja jäivät koteihinsa.

Keväällä toukokuun lopulla nämä niinsanotut siviilivangit pääsivät Koti-Suomeen. Torasjoelle ja Naistenjärvelle jäi vankeja silloin aamulla 16 miestä, 27 naista ja 35 lasta, yhteensä 78 henkeä. Mm. Torasjoen koulun nuori opettaja perheineen oli vankien joukossa.

Tultuani sahan rannasta kotiin oli perheeni lähtövalmiina. Autoin Leena-tyttäremme äidin selkärepun päälle ja apulaisemme Lyyli hoivaili Hilkkaa ja siten he nopeasti selvisivät taipaleelle. Vähän toista vuotta ajettu Chevrolet henkiläauto jäi rapun eteen pihamaalle, sillä ammunnasta päätellen venäläiset tulittivat maantiellä kulkijoita, joten ajo maanteitse tuntui mahdottomalta.

Koti jäi täydellisenä, ainoastaan vuoteet jäivät petaamatta. Kiväärin ja pistoolin myötä aseistettuna lähdin kotirapulta tähyilemään vihollista. Sahan kohdalla oli kuitenkin joki siksi virtaava, ettei siitä ylitys ollut mahdollinen. Konttorista otin kassakaapista paperirahat, vaan kolikoita en ottanut kantaakseni. Viimeisen kerran lukitsin kassakaapin, josta kaapista oli monelle ihmiselle maksettu palkka- ja metsärahoja.

Viime tipassa muistin, että Elo oli ollut illalla myöhään työssä ja oli varmaan nukkumassa. Herätettyäni hänet tapahtui pukeminen nopeasti ja niin me kaksi suojeluskuntalaista lähdimme viimeisenä kiväärit selässä samaa polkua Kaitajärvelle.

Lähtiessämme näimme sahan savupiipusta nousevan savua, joka kertoi, että työn ja ahkeruuden tuloksena oli korpeen noussut ripeä yhdyskunta tuona 12 toiminnan vuotena.

Päästyämme Elon kanssa tulemaan noin kilometrin matkan kuulimme Kaitajärven suunnalta voimakkaan räjähdyksen. Arvasimme, että Torasjoen ylittävä maantiesilta räjäytettiin ilmaan. Samoihin aikoihin kuulimme kranaattien lentävän ylitsemme Riuhtavaaran suuntaan. Naistenjärven suunnalta ei enää kuulunut kivääritulta. Aprikoimme, ehdimmekö ennen vihollista Moisenvaaran tielle.

Saavuimme Kaitajärven maantielle. Meillä ei ollut tietoa, että edellisenä iltana oli Riuhtavaaraan siirretty luutnantti Lipolan komppania. Yksi joukkue oli asemissa Kaitajärven tien suuntaan ja kun polkua ei enää siviili-ihmisiä tullut, oli annetty käsky tulen avaamisesta, jos vihollisia näköpiiriin ilmestyy.

Tulimme Elon kanssa kiväärit selässä ja onneksemme tien mutkassa kiven takana tähtäili minulle tuttu sotilas Pekka Leukkunen. Hän tunsi minut kun kunnanvaltuustossakin olimme samanaikaisesti. Näin meidän kohdallamme oli ihmeellinen johdatus, ettemme Elon kanssa tulleet omien sotilaiden taholta ammutuiksi. Pääsimme Riuhtavaarassa yhtymään oman vartion miehiin heidän perääntyessään Naistenjärveltä Riuhtavaaraan.

Reppuni oli vartion kuormassa, joka ajoneuvo jäi Jehkilään johtavalla maantiellä vihollisen saaliiksi ja kaksi rajamiestä näin ensi tunteina vihollisen vangeiksi.

Naistenjärven vartion miehinä vetäydyimme Moiseinvaaran suuntaan. Siviili-ihmisiä oli jo aamulla paennut samaa tietä mm. oma perheeni. Lipolan komppania yritti taistellen estää vihollisen etenemisen, vaan suuren ylivoiman pakottamana oli heidän vetäydyttävä Jehkilän suuntaan. Päivän aikana vetäydyimme Moiseinvaaraan. Illalla olimme Matsisen talossa, mistä talonväki oli päivällä lähtenyt pakomatkalle.

Ollessamme Matsisella olin puhelimen lähettyvillä ja puhelin pirahti. Vastasin ja puhelimessa olikin työnjohtaja Lauri Santanen. Torasjoen Saha Osakeyhtiä oli ostanut Metsähallitukselta syksyllä Leukunjärven läheltä tuulenkaatoja käsittävän leimikon. Alue oli säästömetsäaluetta, hyvälaatuista puuta ja sinistymisen estämiseksi hakkuu oli suoritettava mahdollisimmen nopeasti.

Työmaalla Santasen apuna oli kassanhoitajana Outi Kalliosalmi ja muonittajana Aina ja Emil Härkälä. Hakkuulla oli nuorukaisia ja vanhempia miehiä kaikkiaan 36 miestä. Iltapäivällä oli tyämaalle tullut poikanen ilmoittamaan ihmisten pakenemisesta. Santanen ja Feliks Numminen lähtivät illalla Murtsakkimeen puhelimeen.

Metsänvartijan ja Matsisen puhelinlinjat olivat menneet yhteen ja niin soitto kuului Matsiselle. Näin sattumalta saatuani Santaseen yhteyden kehoitin heitä aamun valjetessa lähtemään suoraan Leukunjärveltä metsärajaa noudattaen Vegarukseen. 18 miestä ja naiset lähtivät Vegarukseen toisten yrittäessä vielä kotiensa kautta pelastamaan perheitään. Vegaruksen kautta lähteneet onnistuivat pääsemään Tolvajärven tietä Värtsilään.

Aivan sattumalta sain sitten puhelinyhteyden Santaseen ja siten saivat työmaalle tiedon sotatoimista. Ihmeellisiä johdettuja tapahtumia. Aamupäivällä Pekka Leukkusen ansiosta olin pelastunut ammutuksi tulemiselta ja illalla puhelinlankojen sekaannuksen vuoksi sain yhteyden Santaseen ja näin he pelastuivat tyämaalta pak omatkalle. Täytyy uskoa, että suuremmat voimat johtivat näitäkin tapahtumia niinkuin monesti myöhemmissäkin vaaratilanteissa.

Iltamyöhällä peräännyimme vielä Kaivostenkylään. Sieltä menimme seuraavana aamuna Vuonteleeseen, minne meidät eri vartioista oli määrä kokoontua. Näin tapahtuivat sodan alkuvaiheet Naistenjärven vartion osalta.

1/ErP10 kapteeni Y.E. Saarelaisen ja myöhemmin luutnantti Juho Pässin johdolla osallistui Tolvajärven ym. taisteluihin. Talvisodan viimeisiksi päiviksi pienentynyt joukkomme siirrettiin Kollaanjoen rintamalle. Siellä 13. päivä maaliskuuta klo 11aseet vaikenivat ja sotatoimet päättyivät.

Ollessamme rajavartiokomppania oli tehtäväksemme määrätty Värtsilän kohdalla uuden rajalinjan etsiminen ja vartijoiden järjestäminen.

Vaimoni oli eri vaiheiden jälkeen päässyt Värtsilään ja vietyään lapset ja apulaisemme Lyylin veljeni luokse Euraan, hän ensitilassa palasi Värtsilään toimien siellä koko sodan ajan sairaanhoitajana sotasairaalan poliklinikalla.

Vapauduimme molemmat palveluksesta 25. pv huhtikuuta ja siten sotatoimet molempien osalta päättyivät. Tunsimme vaimoni kanssa suurta kiitollisuutta Korkeimman johdatuksesta, kun molemmat terveinä vapauduimme palveluksesta.

Matkustimme lasten ja veljeni luokse Euraan ja niin alkoi uuden kodin ja tyäpaikan etsiminen. Vaateavustusta saimme sukulaisiltamme, ja näin pääsimme elämisen alkuun.


Takaisin ylös ^